kahdeskymmenesseitsemäs luku

Loputtomalta tuntunut yö ei vieläkään tuonut päätöstään. Siinä sitä taas seistä tönötettiin Örkkitemppelin neljännellä kannella ja ihmeteltiin mitä salvaa tämä vaiva kaipasi. Tämän onnettoman ryhmän kiiltävin kaveri oli painellut suorinta reittiä ohitsemme ja kusettanut meitä samointein. Sarvipää oli kadonnut nurkan taakse ja tätä kai se karvaturri lähti etsimään. Olin hämmästynyt myös lämpimästi siitä miten taidokkaasti velhontapainen siivekäs tulihaltia tuli taas takaisin, kun tilanne näytti rauhoittuvan. On siinä meillä sankari. Taitaa olla niitä onnenonkijoita, luulen ma. Viimakkeen olemus oli asemoitunut todellakin seuraavan kulman vierelle, mutta hänen työvuoronsa oli ilmeisesti tältä päivältä päättynyt. Luottoryhmästä oli näyttänyt pienen hetken sisällä kyntensä kolme neljästä ja se neljäskin kynsikäs yritti läpsytellä tuota yhtä onnetonta tähän hetkeen – turhaan. Välillä Vimpan kurkusta pääsi ilmoille huuhahduksia ja ne pistivät pienen maahispääni mietteliääksi. Yritin tosin keskittyä kannustamaan joukkoamme iloisella rallilla, joka meni suurinpiirtein näin: “Neljännen kannen käytävällä älä suotta sa pelkää… tulee vielä sunkin vuoro ja örkkimamma saa selkään”. Eihän ne onneksi kuulleet sanoja, sävelen vain, mutta sanat ovat mielessäin ain ja niistä sen voimanikin sain. Tuo oli taas Brindolilaisen bardin tokaisu, kun hän yritti laskuttaa ylihintaa kievarin pitäjältä. Kievarin isännän nimi oli muistaakseni Hansebastian Glintommell. Soittooni oli myös syy, joka piili jäisissä kohdissa, jotka ryhtyivät sulamaan lämmön voimasta, mutta samalla päästäen höyryjä pihalle. Ajattelin että soitosta olisi ollut apua, pupun paskat. Aika pian se nimeltämainitsematon horisija oli tääs läsnä ja komensi joukkoa alakertaan ja salaovea kohti jota en ollut tajunnut vaikka luotettavat lähteet sen paikan paljastivat.

Kakkosessa Kake olikin pistänyt levyttämään ja ohimennen suolistanut toisen örkkinaaraan ja kasannut valtavat rydön oviaukolla. Ajattelin, että parempi olla osallistumatta tämän kanssa väitöksiin, joten painelin salaisen oviaukon kautta alakertaan Pörröskän kanssa. Eiköhän siellä ollutkin oikea viinavarasto. Noh, tarkempi tutkinta selitti sen, jotta tynnyreissä oli kyllä jotain vahvempaa, mutta silti laihempaa kuin meikäläisen aamupuuromaito. Neljännestä kopista sentään löysin ehtaa akselirasvaa jota sainkin hieroa huoneen keskellä tönöttävän nostolaitteen rattaisiin ja niveliin. Voi tätä onnistumisen riemua. Laite oli hiukan liian jäykkä mun lihaksille, mutta Ainoska pyöritteli kampea hienosti. Siten Kake ja mä päästiin alas asti tunneliin joka oli joskus muinoin toiminut temppelin viinahuoltoreittinä. ja ulos raikkaaseen ilmaan ja ulos kaupungista. Snif. Olin jo kovin ehtinyt tykästyä Hammerfastiin.

Katjuska etsi meille oivan leiripaikan jossa nukuinkin kohtuu hyvin. Märkänä öisestä sateesta aamutoimien jälkeen kävimme löytöjä lävitse. Oli sormusta ja sauvaa, helyä ja paitaa. Pitkästä aikaa retkue vaikutti tyytyväiseltä. Ja sitten Viimalle tuli tarve avautua…

kahdeskymmenesseitsemäs luku

Pinnacles of Power Janeausdal