viima 35

Heräsin – taas – eloon ja päätin suorittaa hämiksen tehtävän loppuun. Sehän halusi päästä portalin luo. Nappasin käytävän pohjalta sen irtopään mukaan ja lähdin sitä kuljettamaan muutaman metrin päähän. Nakattuani pään portin eteen jotain meni ilmeisesti taas pieleen. Tai oikein. Ota noista selvää. Päässäni räjähti. Ja heräsin – taas – eloon. Tällä kertaa märkänä ja alasti. Hmm…
Ja kompassini oli hukassa!
Kuulin jonkun mainitsevan lohikäärmeen ja suuntasin ääntä kohti. Maagisen pimeyden takana oli muiden mielestä pikku lohhari. Joka väitti olevansa drow. Tämä kinusi kielimuurin takaa parannusta, jota emme ymmärrettävästi halunneet antaa. Tappeluksihan se meni. Ja tällä kertaa en kuollut. Kai tässä on jotain oppinut. Kehosta irtaantuminen itsessään on ihan kivaa, mutta siinä on ikäviä sivuvaikutuksia. Lohhari rymisti seinän läpi karkuun ja sukelsi sinne jonnekkin. En viitsinyt lähteä perään. Ainakesä olisi kumminkin taas kinunnut jotain voitonmerkkiä tuliaisiksi. Päätimme mennä tauolle, kehoon oli tullut ihan liikaa reikiä ja loitsijoilla oli muistissa samanlaisia koloja. Näitä siis paikkailemaan. Levätessä oli hyvä lueskella niitä mukaan tarttuneita kirjoja.
Minulle oli tullut tauon aikana nälkä. Kuivamuona ei liiemmin kiinnostanut. Halusin jotain liikkuvaa. Elävää. Kuolevaa. Mieleen tuli maanpinnalla oleva elukan pesä, jossa muistaakseni oli vielä eilen muutama rääkyvä poikanen. Sanoin muille meneväni armeijan kulkua vilkaisemaan ja voisinhan sitä samalla katsastaakkin. Ainakesä änkesi mukaan. Armeija löytyi, aamiaista ei. Ainakesä tuli näkyviin, mutta se on hyödyllinen häiriötekijä taisteluissa. Jätetään se hätävaraksi.
Katolta siis suunnistin takaisin varjoihin.

Viima pelastaa maailman

viima 35

Pinnacles of Power timonummi